Kuka olen

Hei,

Olen Tarja, digiassari.

Olen toimistopalveluiden moniosaaja, jolla on markkinoinnin ja liiketalouden koulutus. Olen suorittanut liiketalouden tradenomin (ylempi AMK) tutkinnon. Lisäksi olen käynyt digitaalisen liiketoiminnan kehittämisen erikoiskoulutuksen. 

Työuraani on mahtunut monipuolisia asiakaspalvelu- ja assistenttitehtäviä sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Erityisosaamistani on asianajoassistentin tehtävät. Olen toiminut myös mm. rakennushankkeessa projektiassistenttina sekä henkilöstö- ja taloushallinnon avustavissa tehtävissä. Viestintä on ollut tärkeässä roolissa monissa työtehtävissäni.

Ajatus omasta yrityksestä on kytenyt mielessäni pitkään. Tavoitteenani oli yhdistää kokemus, osaaminen ja halu tehdä itsenäistä ja luovaa työtä. Uskon, että moni yrittäjä haluaisi keskittyä omaan ydinosaamiseensa ja kaipaisi tukea yrityksen hallinnon, markkinoinnin ja viestinnän hoitamiseen. Näistä ajatuksista syntyi idea virtuaaliassistenttipalvelusta. 

Asun Heinolassa, Etelä-Suomessa, ja vietän paljon aikaa mökillä. Vapaa-ajalla voimaa tuo luonto ja sen rauha, metsäpoluilla kulkeminen koiran kanssa. Valokuvaus on lähellä sydäntä, ja metsäretkiltä tarttuu usein talteen muutama kuva.